Kun sanan ensimmäisen tavun jälkeen on i-loppuinen diftogi (aikaisin, kirjoittaa), sen i-kirjain yleensä häviää rauman kielessä. Koska tästä on vain muutama poikkeus, käsitellään ne ensiksi pois tieltä.

Poikkeukset:

Konditionaali eli ehtotapa on teonsanan muoto, joka ilmaisee, että jotain tapahtuu tietyllä ehdolla (antaisi). Sen tunnus on suomen kielessä -isi-liite. Siinä olevasta diftongista i ei koskaan häviä rauman kielessäkään.

Mahtaisitko tulla mukaan?

Mahdaisiks tulf föli?

Me tahtoisimme kyllä, jos te antaisitte.

Met tahdoisin kyl, jos te annaisit.

Yleiskielen in- ja inen-loppuisissa sanoissa valtaosassa i häviää, mutta joissain se säilyy. Säilymiseen ei ole sääntöä, niin vain tapahtuu, kuten esimerkiksi näissä sanoissa:

porilaine, ensmäine, viherkäine, suamlaine, hulmaine, piakkoisi, hijakkoisi, samalaine, yhtläine

Yleensä siis i häviää:

• in- ja inen loppuisissa

Pojat olivat erikokoisia, mutta saman ikäisiä.

Poja oliva erikokkossi, mut sama ikkässi.

Nuo sukat eivät ole enää valkoiset vaan likaiset.

Nuas suka eivä ol enä valkosek ko likase.

No niin, avaimeni jäi kotiin.

Nonni, mnuu avamen jäi kotti.

• viikonpäivissä ja jokin-sanan taivutuksissa

Onko sinulla jotain perjantaina?

Onk snuul jottam perjanta?

Tulisi edes jotain jostain jollain tavalla.

Tliis edes jotta josta jollan taval.

Lieneekö sunnuntaina helluntai?

Ollek sunnuntan hellunta?

• oittaa-loppuisissa teonsanoissa

Kirjoitin kyllä kirjeen, mutta unhoitin lähettää.

Kirjotin kyl preivi, mut unhoti lähettä.

Pitäisi varmaan ilmoittaa ennen kuin sen hajoittaa.

Pidäis varmaste ilmotta ennenko se hajotta.

• teonsanojen menneessä aikamuodossa useinkin

Mitä hän mahtoi ajatella, kun kantoi sen pihalle.

Mitä hän mahdo ajatelk, kon kanno sen kartnol.

Me sovimme sen asian, ja hän ajoi tiehensä.

Mes sove se asja, ja hän ajo tiähes.

• teonsanojen toisen tavun i-loppuisissa diftongeissa yleensä

Älä epäilekään, kyllä hän sen ansaitsee.

Älä eppälekkän, kyl hän se ansatte.

Ei yksi kynttilä koko huonetta valaise.

Ei yks kynttil koko huanet valas.

Joka toisen virheestä riemuitsee, se itseltään onnen katkaisee.

Joka toisen klummist riamutte, se itteltäs onnen katkase.

• in-loppuisissa adverbeissä (aikaa [pian], paikkaa [lähellä], tilaa [hämillään], tapaa [hitaasti] tai määrää [paljon] kuvaava sana joka taipuu huonosti tai ei lainkaan)

En oikein tiedä, miksi hän käy niin harvoin.

Mnää en oikken tiädk, kui hän käy nii harvo.

Ei hän muutoin ole ilkeä, mutta melkein aina kun on huonolla tuulella.

Ei hän muuto ol ilkki, mut melkke ain ko o huanolt tuulel.

• Koskela mainitsee myös runolliset ilmaisut ’alkain’, ’soutain’ jne, jotka useimmiten eivät enää nykyisin ole in- vaan en-loppuisia.

Siitä alkaen en ole mennyt sinne lentäen.

Siit alkkate en ol mens sin lenttäte.