Loppuheitolla tarkoitetaan lounaismurteissa yleistä ilmiötä, jossa sanan loppuvokaali putoaa pois. Se ei riipu siitä, onko kyseessä nimisana, tekemistä kuvaava sana vai laatusana, eikä myöskään sen taivutusmuodoista. Tämä on juuri se ilmiö, joka tekee Lounais-Suomen murteista, ja etenkin rauman kielestä lyhyttä ja lähes töksähtelevän kuuloista.
Pääsääntö on, että kaksitavuisista sanoista yleiskielelle tyypillinen loppuvokaali jää pois, jos ensimmäinen tavu on pitkä (pitkä tavu on selvitetty osassa Sisäheitto). Pidemmissä sanoissa se häviää melkein aina.
Tästä säännöstä on paljon poikkeuksia, tietenkin.
Hyvin usein loppuheitto tekee kaksitavuisista sanoista yksitavuisia ja mahdollistaa näin hyvin nopeatempoista puhetta. Luultavasti tämä tekee raumalaisten puheen varsin vaikeaksi ymmärtää muiden murrealueiden ihmisille.
Ensin taas vähän selitystä kielioppipelkoisille. Nomini on yhteisnimitys substantiiveille eli nimisanoille (aita, katto vesi), verbeille eli teonsanoille (juosta, heittää), adjektiiveille eli laatusanoille ( kaunis, kylmä, pieni), numeraaleille eli lukusanoille ja pronomineille eli asemosanoille (minä, te, hän, se). Koska loppuheitto koskee näitä kaikkia sanaluokkia, on järkevää käyttää niistä yhteisnimitystä nomini.
Kaksitavuisia nomineja
koira, pieni, poika, kaksi, puussa, tiellä
koer, piän, poik, kaks, puus, tiäl
Nortamon jaarituksissa on paljon erisnimiä, joiden loppuheitoissa on poikkeuksia. Miksi on Tasala Vilk, mutta Hakri Iiro? Koskela taas nostaa esiin Kanali helm patsaan, jota raumalaiset toistuvasti kirjoittavat väärin ”Kanali Helm”. Helmi on erisnimi, jossa ei ole loppuheittoa.
e- loppuisia kaksitavuisia, josta heitollisia on vain kolme
itse, kolme, perse
it, kolm, pers
Kaikki muut ovat heitottomia
puute, huane, maine, murhe, laine
o-loppuisia kaksitavuisia
vuoro, kirkko, maito, peitto
voor, kirk, mait, peit
Sitten poikkeuksia
hiivaleipä, astia, hassu, roska, velho
kakko, kekko, kooho, kuato, velho
ja koska jotkut sanat muuttuvat yleiskielen vahva-asteisista rauman kielen heikkoasteisiksi, niin ne pysyvät ilman loppuheittoa
katto, puukko, saukko, kukko
kato, puuko, sauko, kuko
Sellaisissa sanoissa, joissa loppuheiton jälkeen viimeiseksi kirjaimeksi jäisi j, on tuo j muuttunut i:ksi, ja sana pysynyt kaksitavuisena,
harja, karja, kirja, lahja, marja, pohja
hari, kari, kiri, lahi, mari, pohi
Myös laatusana paljon (pali) kuuluu jotenkin tähän sakkiin
Yksitavuisina näistä ovat säilyneet vain äijä (äi) ja häijy (häi)
Aika-sanalla on kaksi merkitystä ja myös kaksi muotoa
Lieneekö aika mennä maaten.
Ollek aik men maat.
Olen sanonut jo aika monta kertaa.
Ole sanon jo aika mont kertta.
Kolmi- ja useampitavuisia nomineja
kallio, lakana, miniä, petäjä, kynttilä, revetä
kalli, lakan, mini, petei, kynttil, revet
Yleiskielen ea- ja eä-loppuiset nominit ovat ensin muuntuneet ia- ja iä-loppuisiksi, ja loppuheiton myötä jäljelle on jäänyt vain i
sileä, hikeä, kiveä, kauhea, korea, pimeä, henkeä, hopea, nimeä, väkeä, kimeä
sili, hikki, kivi, kauhi, kori, pimi, henkki, hoppi, nimi, väkki, kimi
Lopuksi poikkeukset
Sanoissa jotka ilmaisevat jonkin asian tekijää, ei ole loppuheittoa, vain itse tekijä (tekki) on heitollinen
laolaja, katastaja, soittaja, opettaja
Myös sanat krohelo, tohelo, ja vikate ovat heitottomia.
Omistusliitteet
Kaikissa omistusliitteissä on loppuheitto. Niitä on kaksi, n ja s. n-liite tulee ensimmäisiin persoonamuotoihin sekä monikon toiseen, siis minun, meidän ja teidän, s-liite yksikön toiseen ja sekä yksikön että monikon kolmanteen persoonamuotoon siis sinun, hänen ja heidän.
n- liite:
minun taloni, meidän talomme, minun autoni, meidän automme, minun vaatteeni, meidän vaatteemme, teidän veneenne, teidän kotinne, teidän autonne
mnuun talon, meijän talon, mnuu auton, meijä auton, mnuu vaatten, meijä vaatten, teijäm paattin, teijän kotin, teijä auton
s-liite:
sinun kirjasi, hänen peltonsa, heidän hevosensa, sinun puheesi, hänen ovensa, heidän tarpeensa
snuun kirjas, hänem peltos, heijä heoses, snuum puhes, häne oves, heijän tarppes
Vielä esimerkkilauseita:
Tule minun kanssani, niin mennään heidän autollaan.
Tul mnuu fölisän, ni mennä heijä autollas.
Minun poikani oli teidän pihallanne leikkimässä sinun kanssasi.
Mnuum poikan ol teijän kartnolan leikkimäs snuun kansas.
Yleiskielen tapaan koko omistusliite jätetään usein puheessa pois.
Mnuum poik ol teijän kartnol leikkimäs snuun kans.
Vertailumuodot
Yleiskielen vertailumuodot ovat komparatiivi ja superlatiivi, parempi ja paras. Rauman kielessä on kaksi komparatiivia, loppuheittoinen ja loppuheitoton, paremp ja pareve.
En tiedä olenko oikeassa, mutta oman kokemukseni mukaan heittoista muotoa käytetään enemmän ilmaisussa ’parempi kuin’, paremp ko, ja heitotonta ilmaisussa ’on parempi’, om pareve.
Meidän talomme on suurempi kuin teidän.
Meijän talon o suuremp kon teijä.
Auton vauhti oli aina vaan kovempi ja vaarallisempi.
Auto faart ol ai vaan koveve ja vaaraliseve.
Superlatiivi on muotona samanlainen kuin komparatiivi, mutta lisättynä vahvikkeella ’kaikkein’, ja niitäkin on kaksi, kaikkest ja kaikke. Ensimmäinen on helpompi käyttää, koska sen kanssa ei tarvitse välittää loppukahdennuksesta tai muista sanojen sitomiseen liittyvistä säännöistä.
Suurimman talon isäntä on kylän pihein mies.
Kaikkest suureman talo isänt on kylän kaikke nuljuve miäs.
Pahinta on, että kaunein tyttö vietiin nenän edestä.
Kaikkem pahemppa o, et kaikken kaunemp viätti noka edest.
Yleiskielen ea- ja eä-loppuiset teonsanan perusmuodot (lähteä, lukea)
Nämä muodot ovat syntyneet samalla tavalla kuin muutkin samoin loppuvat nominit (katso ylempää).
lukea, kärsiä, sylkeä, särkeä, hakea, lähteä
lukki, kärssi, sylkki, särkki, hakki, lähtti
Ei tarvitsisi kärsiä vilua, jos viitsisi hakea peiton.
Ei tarvittis vilu kärssi, jos viiteis hakkip peito.
Kysymyspäätteet -ko ja -kö
Näihin päätteisiin tulee aina loppuheitto, eli o tai ö katoaa.
Yksikön ja monikon ensimmäinen persoona (minä, me):
Olenko eksynyt, vai löydänkö perille?
Olenk öksyn, vai löödänk peril?
Yksikön toinen persoona (sinä), jossa kysymyspäätteen lisäksi on persoonapääte s:
Tiesitkö sen, vai luulitko vaan?
Tiäsiks snää se, vai luuliks vaa?
Yksikön kolmas persoona (hän):
Onko se varmasti niin? Tuleeko hän kotiin?
Onk se sääkrist nii? Tleek hän kotti?
Monikon toisen persoonan (te) suhteen nykyraumalaiset ovat eri linjoilla perinteisen rauman kielen kanssa. Nykyään kysymyspäätteen k edellä oleva vokaali on aina e (olettek, menettek), mutta perinteisesti raumankielessä -ko-pääteen edellä on a (tulettak, kuulettak), ja -kö-päätteen edellä ä (tiädättäk, lähdettäk).
Muihin apusanoihinkin tulee yleensä loppuheitto, mutta ei sanoihin tuossa (tosa) ja tässä (täsä).
Vastaa