Rauman kielelle tyypillistä on ylimääräisen h–kirjaimen sisällyttäminen illatiivimuotoon, vähän samaan tapaan kuin Pohjanmaalla, ”Talohon tultihin, eikä torppahan”. Ero on siinä, että lopun n-kirjain jää pois. Myös runollisessa kielessä nähdään tällaisia muotoja, ”Kuljin lehtohon, kevään kehtohon”.

Myös illatiivi ilman h–kirjainta on Raumalla hyvin yleinen. Silloin sana yllättäen usein on samanlainen kuin sen yleiskielen perusmuoto, kuten taloon, talo, kauppaan, kauppa.

On kuitenkin huomattava, että jos sanan edellä on jokin samalla tavalla taipuva määre, ei se koskaan ole h-muotoinen. Kaksi ilman h-kirjainta olevaa illatiivia siis voi olla peräkkäisissä sanoissa, mutta ei kahta h-muotoista.

Esimerkkejä:

H-illatiivi

Minuun niin sattuu, kun sinuun ei voi koskea.

Mnuuhu nii sattu, ko snuuhu ei voik koski.

Kun tullaan taloon, on hyvä katsoa isäntää silmiin.

Kon tullan taloho, o hyvä katto isänttä silmihi.

Mihin väliin sitä ehtisi navettaan.

Mihe välihi stää kerkkeis navettoho.

Sitten ilman h-kirjainta

Kun mentiin heille kylään, niin heti kutsuttiin kahvipöytään.

Ko mentti heilk kylä, nin koht käskettin kaffepöyttä.

Ensin pantiin kaikki komeroon, mutta sitten osa vietiin vinttin.

Ens panttin kaik komero, mut sitt osa viätti vintti.

Kun kaikki oli saatu kuntoon, me menimme porukalla saunaan.

Kon kaikk ol saat kuntto, me menim porukals sauna.

Sitten molemmat yhdessä

Hän kirjoitti jokaisen sanan  mustaan kirjaan muistiin

Hän kirjot jokase sana mustan kirjaha muisti.

Sellaiseen paikkaan on mukava tulla, missä on kuin tulisi omaan taloonsa.

Semssem paikkaha o luanikas tul, misä on kon tliis oman talohos.

Mistä mahtaa johtua, että minun uuteen Fordiini tuli sama vika kuin vanhaan Opeliinikin.

Mist mahta johtu, et mnuu uutte Foorttihin tul sama vika ko mnuu vanha Ooppelihinki.