Suomen kielessä eri sanaluokkien monikon tunnus on t-kirjain sanan lopussa. Lounaismurteissa tämä t häviää ja lyhentää puhetta. Niin myös Raumalla.

Kylän talot olivat valkoisia. Polut kulkivat niiden välistä. Kylän takaa taustaksi nousivat puut.

Kylän talo oliva valkossi. Polkuk kulkiva niitte välist. Kylän takka taustaks nousivap puu.

T on kadonnut sanoista ’talot’, ’olivat’ ja ’kulkivat’ sekä ’puut’, mutta mitä onkaan tapahtunut sanoille ’polut’ ja ’nousivat’? T:n tilalle on tullut k ja p.

Jälleen kerran kysymyksessä on loppukahdennus, jonka tärkeyttä olen näissä ohjeissa yrittänyt korostaa. Ei siis riitä, että kirjoittaessa pudottaa t:n pois, vaan pitää katsoa alkaako seuraava sana k:lla, t:llä, p:llä, f:llä tai s:llä. Jos näin on, tulee tuo kirjain lisätä myös edellisen sanan loppuun.

Muodoista ’tullut’, mennyt’, ’ollut’ on t myös hävinnyt, mutta useimmiten myös edellä ollut vokaali.

Hän on mennyt kotiin. Minä olen tullut takaisin jo eilen.

Hän o menk kotti. Mnää olen tult takas jo eilä.

Hyvin yleisiksi ovat tulleet muodot, joissa vokaali jää paikalleen, eli:

Hän o mennyk kotti. Mnää olen tullut takas jo eilä.

Monikon kolmannessa persoonassa tulee kirjoittavalle helposti yleiskieltä jäljittelevä virhe. Rauman kieleen eivät kuulu muodot ’he ova menne’, ’he ovat tulle’, ’he ova olle’, vaan he ova menny, he ovat tullu ja he ova ollu.

Kun näitä sanojen lopun t- ja n- kirjaimia katoaa, saattavat monet ilmaisut olla täsmälleen samanlaisia, ja tulkinta riippuu täysin lauseen asiayhteydestä. Kissa ja koera voi tarkoittaa ’kissan ja koiran’, ’kissat ja koirat’ tai ’kissaa ja koiraa’, mutta ei siinä kuitenkaan juuri väärin ymmärtämisen vaaraa ole.

Kissan ja koiran leikit ovat erilaisia.

Kissa ja koera leiki ova erilaissi.

Kissat ja koirat leikkivät erikseen.

Kissa ja koera leikkivä erinäs.

Lapset syöttävät kissaa ja koiraa.

Lapses syättäväk kissa ja koera.