Tässä on yksi rauman kielen kirjoittajien suurimmista kompastuskivistä. Loppu-n osataan kyllä jättää pois, mutta ei huomioida poikkeuksia.

Koska n-kirjaimen poisjättäminen koskee kaikkia lounaismurteita, myös Porin murretta, eivät raumalaiset useinkaan huomaa, minkä merkittävän eron tämä piirre tuo kirjoitusasuun. Tehdäänpä pieni vertailu:

Yleiskieli:     Ajettiin naapurin autolla kotiin.

Pori:             Ajettii naapuri autol kotii.

Rauma:        Ajetti naapri autolk kotti.

Huomataan, että sekä Porissa että Raumalla loppu-n katoaa sanoista ajettiin ja naapurin. Porin murteessa näin käy aina, ja teonsanoissa lopun vokaali pitenee (mennää, viärää, ollaa). Rauman kielessäpä on poikkeus, joka tekee kirjoituksessa selvän eron pohjoiseen naapuriin.

Kun seuraava sana alkaa k-, p- tai t-kirjaimella, se n ei katoakaan, vaan jää sitomaan sanoja yhteen, muodostaen sanan loppuun äng-äänteen. Näin:

Rauma:   Porilaisten kans menttin kattoman kuik kiakko pelata.

Pori:        Porilaiste kans mentii kattomaa kui kiakkoo pelataa.

Ihan vertailun vuoksi sama lause virheellisellä rauman kielellä:

Porilaiste kans mentti kattoma kui kiakko pelata.

Sitten vielä poikkeuksen poikkeus: kun sana alkaa p-kirjaimella, edellisen sanan n muuttuu m-kirjaimeksi. Näin:

Rauma:  Menttim Porihi, mut tulttim pian takasi.

Pori:       Mentii Porrii, mut tultii pia takasii.

Olen tahallani käyttänyt esimerkkilauseissa Poria ja Porin murretta, koska mielestäni tämän ohjeen laiminlyönti saa raumankieliseksi tarkoitetun kirjoituksen usein kuulostamaan porilaiselta. Luulisi että sitä raumalainen vihoviimeisimmin haluaa.

Tämänkin säännön korva oppii vain kuulemalla. Kun lukee esimerkit ääneen ja maistelee niitä mielessään, tajuaa ennen pitkää mikä ero niissä on.